@quester Facebookista lähdin itsekin vuosia sitten, WhatsAppista myös. Instagramissa vielä viihdyn, mutta olen siellä 100% meemien takia, se on nauramiseen tarkoitettu paikka. Minulla on sellainen sääntö, että niin pitkään kun nettipalvelu tuottaa iloa, käytän sitä.
Threadsin suhteen fiilis on kaksijakoinen. Tykkään siitä, että siellä on erilaista keskustelua, mutta hieman inhottaa Metan kuviot taustalla. Toisaalta seuraan myös teknisistä syistä, sillä Threads kehittää edelleen (joskin superhitaasti) Fediverse-yhteensopivuutta ja haluan nähdä seuraako siitä mitään hyvää. Esimerkiksi @barackobama on ihan hienoa pystyä seuraamaan täältä.
Bluesky taas on jotenkin jäänyt ihan kokonaan, koska se on kokonaan "erillinen palvelu" ja mielestäni syntynyt täysin vääristä lähtökohdista korvaamaan Twitteriä. Minusta Twitteriä ei pitäisi korvata samanlaisella palvelulla vaan muuttaa koko kulttuuria käyttäjää suojaavaksi. Ja siihen hajautettu ja aidosti käyttäjävetoinen Feduversumi ja Mastodon ovatkin oivallisia keinoja.
Tykkään myös täällä siitä, että saan ITSE aidosti olla mukana kehittämässä. Se on sitä alkupään Twitteriä, kun oli kokonaan aukinainen rajapinta ja sain vaikka tweetit osaksi blogiani. Täällä on vielä aidommin tuo alkupään vapaan ohjelmistokehityksen puoli mukana. Kaikkialla muualla se on jotenkin kokonaan sivuutettu.